torstai 16. helmikuuta 2012

Luistelemassa



Jos joku olisi kertonut minulle noin kolme vuotta sitten, että saatan heilua jääkiekkomaila kädessä vielä jonain päivänä, niin enpä olisi uskonut. :D (Tämähän ei vielä tarkoita, että varsinaisesti osaisin tehdä mitään ihmeellistä sen mailan kanssa, mutta pelailu kavereiden kanssa on silti kivaa!) Ennakkoluuloista luopuminen voi olla aika piristävää (ja talvi-ilmassa ulkoilu luonnollisestikin piristää myös).

P.S. Tämä päiväkirjamerkintä löytyy siis uusimmasta Oulun ylioppilaslehdestä.

torstai 12. tammikuuta 2012

Kalenteri



Uusi vuosi ja uusi kalenteri, joka pilkisti siellä sukkakuvan taustallakin. Tulostelin näitä joitakin kappaleita A2-koossa ja ajattelin tarjota myyntiin Rovaniemi Design Weekin aikana helmikuussa järjestettävään designputiikkiin, eli sieltä sitten saa oman kappaleen ken tahtoo. Jos kiinnostuit kalenterista, voin toki myös lähettää sinulle sellaisen! Ota siis siinä tapaukessa yhteyttä s-postitse, annasofinen(a)gmail.com. Ja mainos loppuu tähän. :)

Mysteerit



Vuoden ekasta Ylkkäristä, olkaapa hyvät.

Huomasin muuten vasta nyt, että kommentointi ei ole ollut mahdollista täällä muille kuin rekisteröityneille käyttäjille (OpenID), koska se on oletusasetuksena Bloggerissa. Nyt kommentoinnin pitäisi onnistua ilman sitäkin ja anonyymisti!

perjantai 23. joulukuuta 2011

Hauskaa

Kortit ja paketit









Myönnän, että tänä vuonna olin laiska jouluaskartelija. Kortteja tuli silti tehtyä muutama ja paketteja käärittyä toki, vaikka nyt vasta joulun alla. Erään pikkutytön pakettiin kääriytyi tuollaiset itse improvisoidut eläinvillasukat, jotka näyttävät minusta piikittömiltä siileiltä. Voisin melkein itsekin käyttää tuollaisia. (Eläinsukkien taustalla pilkottaa jotain, jonka voin esitellä teille myöhemmin.)

lauantai 10. joulukuuta 2011

Talviunet



Tämän päiväkirjamerkinnän kuvanlaatu oli saatu lehdessä vahingossa mössöksi, mutta tässä se on kunnollisempana.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Romeo & Juliet



Shakespearen Romeo ja Julia on aika kummallinen ja absurdi rakkaustarina, jos minulta kysytään. Siitä syntyi kuitenkin tällainen lautapeliltä ulkoasunsa lainannut informaatiografiikka. Olisi ihan mielenkiintoista tehdä muistakin kirjallisuuden klassikoista infografiikoita!