Tykkään juureksista ja varsinkin puhisevista ja papattavista sellaisista, kuten tässä Ester Ahokaisen runossa. Kuvitus runoon syntyi viime talvena fantasiakuvituskurssilla, ja nyt olemme kasaamassa pientä näyttelyä kurssitöistä. Taidan juryttaa itseltäni sinne tämän ja yhden saamelaissatukuvitukseni.
Kuvitukseksi päätyi vain tuo runon alkuosa, joka on yllä, mutta se jatkuu vielä näin: "Alkoi se laulun / ja viisuja veteli. / Koputteli kolkkaa, / pyörähteli polkkaa, / väänsi naamataulun, / lauloi kansanlaulun, / vihelsikin vähän. / Riita loppui tähän." (Tästähän voisi ottaa ihan oppia silloin, kun itseä puhisuttaa ja rähisyttää.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti