perjantai 17. toukokuuta 2013

Oi ihana toukokuu



Tämän kuun Ylkkärissä (taas) kevätfiilistelyä. Oletko jotenkin ennalta-arvattava kenties? Ja hei, ulkona tuntuu jo kesältä! <3!

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Oikukas ja odotettu!

Huhtikuun alussa Ylkkärissä mietitytti, onkohan se kevät tullut jäädäkseen. Nyt kuukautta myöhemmin se ainakin on, ihanaa! Täällä Lapissa se tosin tarkoittaa pikniksäiden sijaan tällä hetkellä jäiden lähtöä ja viimeisten lumien sulamista, ihanaa valoa myöhäiseen iltaan asti ja uskomattoman avaraa sinistä taivasta. Koskaan ei toki voi tietää, jos ailahtelevainen kevät päättää jonkun lumikuuron heittää, mutta eihän kevättä voi silti olla rakastamatta. Ja eiköhän ne pikniksäätkin sieltä tule vielä.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Värejä, hymyjä ja vanhoja juttuja



No niin, ystävänpäivä oli ja meni ajat sitten, mutta koska tuo vinkki toimii kaikkina päivinä, niin menköön nyt. Ja maaliskuussa tekee mieli värejä! Molemmat päiväkirjamerkinnät siis tuttuun tapaan Ylkkäristä, helmi- ja maaliskuun numeroista.

Talvella



Talvi sen kun jatkuu, mutta onneksi valon määrä lisääntyy koko ajan. Tällaista hiukan hämärtyvää oli yhtenä tammikuisena sunnuntai-iltapäivänä.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Merellinen vuosi seinälle ripustettavaksi



Saanko esitellä, merenneitojen ja lempeiden merituulien vuosi 2013! Vink vink, jos kiinnostuit: tämä on A2-kokoinen julistekalenteri, jonka voi lunastaa itselleen tai ystävälleen n. 20 euron hintaan. Laita vaikka s-postia, annasofinen(a)gmail.com. Tammikuu meni hups vaan jo, mutta onhan näitä kuukausia muita vielä jäljellä.

maanantai 21. tammikuuta 2013

Tälle vuodelle



Vuoden aloituksen tunnelmat vuoden ekasta Ylkkäristä. Potkuri ois kiva!